MATTI PATRONEN: KELPO VERSIO ITSESTÄNI -STAND UP SHOW

LA 24.2.2024 KLO 18.00
TEATTERI PRO VINSSIN PÄÄNÄYTTÄMÖ

ETKOT & JATKOT RADALLA, Nauttien ”Kelpo Patronen” drinkki, 10 euroa!

Yli kymmenen vuotta komiikkaa ja yli viisikymmentä vuotta elämää on johtanut siihen, että on aika tuoda Matin stand up -show kaiken kansan nähtäväksi. Vuosi 2015 ja TV1:n Naurun tasapaino-ohjelma toi Matin koko kansan tietoisuuteen. Parhaimmillaan yli 200 keikkaa vuodessa tehnyt Patronen on vakiinnuttanut tyylinsä ja säilyttänyt oman poikamaisen otteensa näihin päiviin saakka.

Naurulta ja aivastuksilta ei voi välttyä, eikä ole tarkoituskaan. Hyvän mielen show viihdyttää reilun puolentoista tunnin ajan sisältäen tauon, jolloin voi syödä vaikka kanelipullan. Show sisältää uusia tarinoita sekä vanhoja hassuiksi havaittuja juttuja.

Matin omin sanoin: ”Koskaan ei tiedä mitä päivät tuovat tullessaan. Mutta vaikka olisi varvas kipeänä, niin joka ilta yleisö saa kuulla ihan Kelpo version itsestäni”.

 Esityksen kesto n. 1,5 tuntia (sis. väliajan)

26,80 € Peruslippu (Lippupiste 29.90 + palvelumaksut)
(+ mahd. toimitus- / laskutuskulut)

Ovelta 32 €
Lipun hinta sisältää ALV 10%

Tapahtuma on päättynyt.

Päivämäärä

24 helmi 2024
Vanhentunut!

Aika

18:00 - 20:00

Sijainti

Teatteri Provinssi
Verkkosivu
http://www.teatteriprovinssi.fi
QR Code

© All rights reserved.

Tietosuojaseloste

OTA YHTEYTTÄ